ELOKUVA

Napapiirin sankarit 4 (2022)

Lajityyppi: Komedia

Ikäraja: K7/4

Näytökset

      Ei näytöksiä

Videot

Elokuvan tiedot

Ensi-ilta:
23.12.2022
Kesto:
1 h 27 min
Jakelija:
SF Studios Finland


Sitten viime Napiksen on elämä heitellyt sankareita, mutta jotkin asiat pysyvät. Tällä kertaa Napapiirillä juostaan perin vaikeasti löydettävän tofun perässä. Aikaa tofun hommaamiseen on vain vähän ja muutama muukin muuttuja tuo metsästykseen omat haasteensa, mutta mitäpä ei napapiiriläinen sankari tekisi rakkauden tähden.

Ylivoimaisesti Suomen suosituimpiin leffasarjoihin lukeutuva, vuosien saatossa kulttiklassikoksi itsensä naurattanut Napapiirin sankarit on koonnut maan elokuvateattereihin yli miljoona katsojaa. Legendaarisista lentävistä lauseistaan muistettu komediasaaga saa nyt jatkoa, kun Napapiirin sankarit 4 saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan jouluna, perjantaina 23.12.

2022. Juha Wuolijoen ohjaamassa jatko-osassa kohdataan tuttuun tapaan pari uutta muuttujaa: elokuvan pääosassa sankaridebytoi Heikki Ranta ja toisena uutena kasvona nähdään Mikko Töyssy. Sekä Ranta että Töyssy ovat osoittaneet komediakykynsä kansalle muun muassa Putous-viihdesarjassa.

Töyssy tullaan näkemään myös elokuvan Punttikomedia (2022) pääosassa. Napapiirillä seikkailevat edelleen myös muun muassa sankarikonkarit Pamela Tola, Kari Ketonen ja Timo Lavikainen, jotka eivät enää esittelyitä kaipaa. Uniikin Napis-tyylin ja -huumorin elokuvassa takaa Pekko Pesosen käsikirjoitus aiempien leffasarjan osien tapaan.

Ohjaus: Juha Wuolijoki; Käsikirjoitus: Pekko Pesonen; Näyttelijät: Heikki Ranta, Pamela Tola, Mikko Töyssy, Timo Lavikainen ja Kari Ketonen.