26.10.2018

Ohjaaja Markku Pölösen Oma maa -elokuvan soundtrack julkaistaan tänään, elokuvan ensi-iltapäivänä. Elokuvasäveltäjä Pessi Levannon säveltämän musiikin on tulkinnut Tapiola Sinfonietta ja se äänitettiin Espoossa Tapiolasalissa viime toukokuussa.

“Melodraamaa täydellä volyymillä”, ohjeisti Markku Pölönen Pessiä prosessin alkuvaiheessa.

“Halusimme ilmentää maaseudun tunnelmaa ja menneen ajan idylliä, mutta samalla myös jälleenrakennusajan elämän kovuutta, rankan työnteon jälkiä ja sodan aiheuttamia traumoja ihmisiin. Elokuvan musiikki on haaveellista ja romanttista, klassista elokuvamusiikkia, mutta se sisältää myös tummia ja melankolisia sävyjä, joita ohjaaja kutsuu savuisiksi jousiksi. Myös Pölösen lempisoitin oboe on saanut paljon soolotilaa”, säveltäjä Pessi Levanto kertoo.

“Sävellysprosessi oli monivaiheinen. Musiikin kehittely ja teemojen luonnostelu alkoi jo ensimmäisen kuvausjakson jälkeen ja työstimme sitä leikkausjakson aikana kohtaus kohtaukselta erilaisia versioita kokeillen. Alusta alkaen lähdimme liikkeelle siitä ajatuksesta, että teemme orkesterimusiikkia, mutta ideoiden rönsyillessä mukaan päätyi myös kansanmusiikki- ja jazz-elementtejä”, Pessi jatkaa.

“Lopussa, elokuvaleikkauksen valmistuttua, viimeiset versiot sävellettiin valmiiseen kuvaan samaan aikaan, kun äänityöt olivat jo käynnissä,” hän summaa.

Soundtrackin julkaisee elokuvamusiikkiin erikoistunut Moviescore Media. Levy on kuultavissa Spotifyssä, Tidalissa ja AppleMusicissa tästä päivästä alkaen.

Katso kaunis musiikintäyteinen kohtaus täältä.
https://www.youtube.com/watch?v=UjTaVFpHK18

Elokuvassa esitellään autenttisesti sotienjälkeistä aikaa ja jälleenrakennuksen ajan työntekoa. Tässä siihen liittyvä musiikintäyteinen kohtaus.
https://www.youtube.com/watch?v=UoR6gougQ-o

Ohessa elokuvan trailer. .
https://www.youtube.com/watch?v=ynBaGWSuR1M

Ohessa Suvi Teräsniskan musiikkivideo Auringon lapset, joka on elokuvan loppukappale.
https://www.youtube.com/watch?v=ARLX4U9ZZKk