Tiedote
18.9.2023
Arto Halosen ohjaama Antero Varovainen ja Onnenkivi kahden merkittävän kansainvälisen festivaalin kilpasarjaan
– Maailmanensi-ilta Schlingel-festivaalilla Saksassa syyskuussa – PÖFF-festivaalilla Tallinnassa marraskuussa
– Elokuvateatteriensi-ilta 13.10.2023
Emil Paloniemi ja Mikko Nousiainen. Credit: Dāvis Dambenieks
Arto Halosen ohjaama Antero Varovainen ja Onnenkivi -elokuva on valittu kahden merkittävän kansainvälisen elokuvafestivaalin kilpasarjaan. Syyskuun lopussa koko perheen elokuva nähdään Chemnitzissä, Saksassa jo 28. kertaa järjestettävällä Schlingelin kansainvälisellä lasten- ja nuortenfestivaalilla. Festivaali järjestetään 23.-30.9.2023. Marraskuussa elokuva osallistuu arvostetulle Tallinnan Black Night -elokuvafestivaalille, jonka ajankohta on 3.-19.11.2023.
Elokuvaa tähdittävät Maria Ylipää, Mikko Töyssy, Mikko Nousiainen, Tuija Ernamo sekä lapsinäyttelijät Emil Paloniemi ja Luna Huotari. Arto Halonen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä edesmenneen Jukka Itkosen kanssa, joka on myös sanoittanut elokuvan laulut. Musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen. Elokuvan on tuottanut Art Films ja sen levittää Nordisk Film.