Tiedote 12.4.2017

Krista Kososen ja Sonja Kuittisen tähdittämän elokuvan päätraileri julki
Zaida Bergrothin MIAMI elokuvateattereissa 4.8.2017

https://youtu.be/Cjy06ELG6lQ

Miami on jännittävä draamaelokuva ja kahden siskoksen selviytymistarina, jossa pikkusisko lähtee valovoimaisen, mutta vastuuttoman isosiskonsa matkaan ja joutuu itsekin vaaraan. Miami saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 4.8.2017.
Zaida Bergrothin (Hyvä poika, 2011, Skavabölen pojat, 2009) ohjaamasta ja yhdessä Jan Forsströmin kanssa käsikirjoittamasta elokuvasta julkaistaan nyt päätraileri sekä yksi uusi lehdistövalokuva. Löydät elokuvan synopsiksen sekä latauslinkit julkaisuvapaaseen traileriin ja lehdistömateriaaliin tämän tiedotteen lisätiedoista.
Teatterista, televisiosta ja valkokankaalta kaikkien tuntema ja palkittu Krista Kosonen näyttelee vaaleaa show-tanssijaa Angelaa, jonka elämä kimaltelee klubien ja yökerhojen lavoilla. Toista pääosaa, vasta aikuistumassa olevaa Angelan arkaa pikkusiskoa Annaa, esittää Sonja Kuittinen, joka on entuudestaan tuttu muun muassa Kansallisteatterin Macbeth-näytelmästä, Tripla-televisiosarjasta ja SOFA -rap duosta. Miamissa Kosonen nähdään toisenlaisena kuin koskaan aiemmin. Kuittinen näyttelee ensimmäisen roolinsa pitkässä elokuvassa.
Miami on draama toisensa vuosien jälkeen uudelleen löytävistä siskoksista. Samalla se on showtanssijoiden yökerhomaailmaan sijoittuva road movie ja rikoselokuva.
– Miami rakentuu mieltäni askarruttaneen kysymyksen ympärille: kuinka rakastaa valovoimaista ja voimauttavaa, mutta samalla vastuutonta ja vaarallista ihmistä? valottaa Bergroth elokuvan maailmaa.
– Karismaattinen isosisko Angela saa epävarman pikkusiskon Annan kukoistamaan, mutta kun Anna näkee Angelan vaarallisen puolen, hän joutuu tekemään valinnan: joko heittäytyä lopullisesti tämän lapsekkaaseen maailmaan, tai valita aikuisuus ja vastuullisuus, hyläten samalla onnen tuonut valo, Bergroth jatkaa.

SYNOPSIS
Eräänä iltana toisistaan erillään kasvaneet sisarukset, show-tanssija Angela (Krista Kosonen) ja 19-vuotias pikkukaupungin tyttö Anna (Sonja Kuittinen), tapaavat toisensa uudelleen. Valovoimaisen Angelan elämä kimaltelee klubien ja yökerhojen lavoilla. Aikuisuuden kynnyksellä arkaileva Anna etsii vielä paikkaansa maailmassa. Anna ei voi vastustaa kiehtovaa isosiskoaan, vaan glitter, glamour ja isosiskon karisma vetävät häntä puoleensa.
Angela houkuttelee Annan mukaansa tanssikiertueelle hämärille lavoille ja neonvaloissa kylpeviin klubeihin. Vimmaisen ja säteilevän Angelan kanssa on hauskaa, mutta Anna ei tiedä, että Angela on suurissa vaikeuksissa.
Matkan on tarkoitus hyvittää menneet vuodet ja tuoda sisarukset viimein yhteen. Angelan menneisyys ei kuitenkaan päästä otteestaan, vaan yhteinen kiertue muuttuu pakomatkaksi ja selviytymistarinaksi.
Miami-elokuvan ohjaaja on Zaida Bergroth ja sen ovat käsikirjoittaneet Jan Forsström ja Zaida Bergroth.

Pääosissa: Krista Kosonen ja Sonja Kuittinen
Ohjaus: Zaida Bergroth
Käsikirjoitus: Jan Forsström ja Zaida Bergroth
Kuvaus: Hena Blomberg
Lavastus: Okku Rahikainen
Puvustus: Tiina Kaukanen
Maskeeraus: Marjut Samulin
Tuotanto: Miia Haavisto / Helsinki-filmi
Levitys ja markkinointi: Nordisk Film